Näin järjestät in situ -simulaation puhelimella ja tabletilla, ilman nukkebudjettia

In situ -harjoittelu on simulaatiota siellä, missä luokkahuone jo on

In situ -simulaatio tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että skenaario ajetaan itse siinä paikassa, jossa hoitoa oikeasti annetaan, tai jossain sitä muistuttavassa tilassa, sen sijaan että varattaisiin erillinen simulaatiolaboratorio. Osaston sivuhuone, tyhjä vastaanottohuone, käytävä verhon takana. Termi kuulostaa akateemiselta, mutta ajatus on yksinkertainen: kliinisen huononemisen tunnistamista voi harjoitella ilman varausta laboratorioon, jossa on nukke, ohjaushuone ja konsolia käyttävä teknikko. Puhelin, tabletti ja hieman suunnittelua kattavat suurimman osan siitä, mitä tällainen skenaario tarvitsee toimiakseen.

Mitä oikeasti tarvitaan

Tarvitaan puhelin ja tabletti. Puhelin on ohjain ja pysyy kouluttajalla. Tabletti on vuoteen vieressä oleva monitori, aseteltuna sängyn päätyyn tai kiinnitettynä tippatelineeseen niin, että se näkyy hyvin opiskelijan paikalta. Jos tablettia ei ole käsillä, toista puhelinta voi käyttää monitorina, sitä on vain vaikeampi lukea kauempaa.

• Huone, jonka oven saa kiinni, tai vähintään verho, jotta skenaariota ei ajeta keskellä vilkasta käytävää.
• Sänky, paarit, tai hätätilassa tuoli, jossa tyyny toimii sängyn korvikkeena.
• Kuusinumeroinen koodi, joka luodaan näytöllä ja syötetään ohjaimeen, ja joka yhdistää laitteet internetin yli jaetun wifi-verkon sijaan, joten sillä ei ole väliä, onko opiskelijan puhelin sairaalan vierailija-wifissä ja kouluttajan mobiilidatassa.
• Viisitoista tai kaksikymmentä minuuttia keskeytyksettä, jälkipuinti mukaan lukien. Jälkipuinti ei ole valinnainen: jos aika loppuu kesken ja se jää väliin, suurin osa harjoituksen hyödystä katoaa.

Valitse skenaario, joka opettaa juuri yhden asian

Yleisin virhe in situ -skenaariossa on yrittää kattaa liikaa kerralla. Laskeva verenpaine, nouseva syke, ajelehtiva SpO2 ja jotain outoa tekevä kapnografiakäyrä, kaikki yhtä aikaa, antaa opiskelijalle neljä asiaa seurattavaksi eikä selkeää signaalia siitä, mikä niistä oikeasti merkitsee. Valitse yksi huonontuminen ja yksi oppimistavoite. Jos tavoitteena on tunnistaa nodaalinen rytmi, aloita sinusrytmistä, laske sykettä vähitellen liukusäätimellä, jotta opiskelija näkee sydämen hidastuvan, ja vaihda sitten nodaaliseen korvausrytmiin. EKG-simulaattori piirtää sen omana rytminään, ilman P-aaltoa ennen QRS:ää ja pienen käänteisen P-aallon kanssa heti sen jälkeen. Siksi se näyttää nodaaliselta korvausrytmiltä eikä hidastetulta sinusrytmiltä uudella nimellä.

Harjoituksen läpivienti vaihe vaiheelta

1. Kerro opiskelijalle potilaan tilanne, älä koskaan diagnoosia. Anna sairauskertomus, tulosyy, viimeisimmät elintoiminnot, mutta ei mitään siitä, mitä on kohta tapahtumassa.
2. Käynnistä näyttö uskottavassa lähtötilanteessa ennen kuin opiskelija tulee sisään. Monitori, joka alkaa keskellä kriisiä, tuntuu lavastetulta.
3. Odota muutoksen käynnistämistä opiskelijan arvioinnin luontevaan hetkeen, älä siihen sekuntiin, kun hän astuu ovesta sisään.
4. Anna muutoksen edetä realistisessa tahdissa äläkä sano mitään. Skenaarion aikana kouluttajan tehtävä on käyttää ohjainta, ei kertoa ääneen, mitä tapahtuu.
5. Lopeta täsmällisesti heti kun oppimistavoite on saavutettu, olipa kyse oikeasta diagnoosista, ajoissa aloitetusta toimenpiteestä tai huomaamatta jääneestä merkistä, ja siirry suoraan jälkipuintiin, kun hetki on vielä tuoreena mielessä.

Virheet, jotka pilaavat in situ -skenaarion huomaamatta

• Skenaarion ajaminen paikassa, jossa on läpikulkua, jolloin puolet ryhmästä keskittyy siihen, kuka kulkee verhon takaa ohi.
• Vihjeen tekeminen niin ilmeiseksi, että opiskelija tunnistaa kaavan asetelmasta eikä fysiologiasta. Monitori, joka on epäilyttävän hiljainen aina siihen yhteen hetkeen asti kun kaikki muuttuu, opettaa "seuraamaan muutoksia" eikä lukemaan käyrää.
• Jälkipuinnin lyhentäminen, koska huone tarvitaan johonkin muuhun viiden minuutin kuluttua. Skenaario ilman jälkipuintia muistuttaa enemmän teatteria kuin koulutusta.

Mihin tämä asetelma ei riitä

Puhelin, tabletti ja vapaa huone eivät korvaa paineluelvytyksen palautetta, nuken ilmatietä tai synnytyssimulaattorin mekaanisia osia. Tämäntyyppinen asetelma ratkaisee juuri yhden asian: elintoimintojen muutosten tunnistamisen ja niihin reagoimisen, sen koulutuksen osan, jota näyttö oikeasti pystyy opettamaan hyvin. Psykomotorisiin taitoihin tarvitaan edelleen fyysistä välineistöä. Mutta opetussuunnitelman tunnistusosaan, joka yleensä saa vähiten harjoitteluaikaa siksi että simulaatiolaboratorio on aina varattu, puhelin, tabletti ja vapaa neljännestunti riittävät yllättävän pitkälle.